EunHae part 1 (Finnish)

Kirjoitan siis Eunhyukin näkökannalta asioista ja minä muodossa :) Toivottavasti nautitte ettekä järkyty heti ensimmäisenä aika radikaalista aloituksestani ~

Hän oli laiminlyönyt tunteitani toistamiseen, olin kypsynyt tähän iänikuiseen kissa ja hiiri -leikkiin. Käytännössä mitään leikkiä ei koskaan ollut ollutkaan, ei totuutta, ei mitään. Olin kehitellyt tämän kaiken pienen pääni uumenissa. Niin, kaikki oli vain kuvitelmaa. Sitä haikeata rakkautta, jolle vastakaiun saaminen oli vaikeata. Ehkä hän ei koskaan ollut huomannut epätoivoisia yrityksiäni osoittaa tunteitani, eipä tietenkään. Kuka haaskaisi aikaansa minunkaltaiseeni ihmiseen, ei kukaan täysjärkinen.

Ulkopuolinen voisi äkkiseltään tulla väittämään, että minullahan oli kaikki hyvin, suorastaan mahtavasti. Olin artisti, minulla oli rahaa, valtaa ja ihailijoita. Sitähän kaikki halusivat, olla kansan rakastama idoli, joka saisi tahtonsa läpi vain sormiaan napsauttamalla. Mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Ainianen huomio syö omahyväisintäkin persoonaa. Se kuluttaa loppuun, kuin huume. Sitä on saatava lisää, ja kun olemme nauttineet sitä vähän aikaa, se kostautuu mitä karvaammilla tavoilla. Niin minulle oli käynyt. Ja mitä juoruihin tulee, niiltä en tulisi enää ikinä välttymään, niin hyvässä kuin pahassakin.

Rakkaus, sitä tunnetta en ollut koskaan kohdannut. Tai mitä sitä nyt valehtelemaan, vastarakkaus oli tapauksessani ennenkuulumatonta. Tälläkin hetkellä istuin yksin pimenevään iltaan tuijotellen kädessäni päivän sanomalehti. Etusivulla oleva kuva oli revitty kahtia niin, että toinen siinä suutelevista ihmisistä oli menettänyt päänsä roskakorin uumeniin. Paskapuhetta. Kyllä pettureita oli joka lähtöön, skadaaleita virittämään. Ehkä hänkään ei koskaan saisi tietää tunteistani, siitä olin varma. Katselin kädessäni palavaa paperinpalasta, jossa Donghaen ummistetut silmät.. Niin. Minullehan oli aivan sama mitä hän minusta ajatteli. Enpä kylmettyisi ainakaan tänä iltana tuon lehdestä roihahtaneen takan lähettyvillä. Saatoin lämmitellä kohta kylmenevää ruumistani vielä kerran. Katselin pöydälläni lepäävää kirjettä, jonka tulisin lähettämään tänä iltana. Pudottaisin sen omin käsin hänen postilaatikkoonsa ja katoaisin. Kirjaimellisesti.

Pimeys tuntui tukehduttavalta, tarvoin sokeana eteenpäin etsien oikeaa laatikkoa. Sen löydettyäni saatoin avata kannen ja kyynelehtimättä pudottaa viimeisen päätökseni hänen nähtäväkseen. Mitä hän sillä tekisi, sitä en tiedä. Varmaan polttaisi. Huvilan ikkunaa vasten heijastui vain yksinäinen hahmo tuijottamassa pimeyteen. Ihmettelen, hänellä ei ollut seuraa tänä iltana.

Annoin pimeyden niellä viimeisetkin ääriviivani. Tunnustamalla saisin hänet kitumaan vielä enemmän, kun hän tajuaisi, että on jo liian myöhäistä.

Äitni oli jo sulkenut leipomonsa, joten saatoin suorittaa tämän kaiken loppuun sen lähettyvillä olevan joen äärellä. Otin teennäiset silmälasit pois päästäni, en tarvinnut niitä enää. Niiden läpi elämä oli näyttänyt vielä vähän kirkkaammalta, mutta ei enää. Kaikki oli maalautunut mustaksi, linssit olivat nokeentuneet. Kävin mielessäni läpi kaikki henkilöt, joilta halusin pyytää anteeksi. Heitä oli monta. Viimeisenä Donghae, hänen takiaan olin ajautunut näin syvälle.

Joen kylmä vesi sai pohkeeni huutamaan tuskasta, mutta jatkoin eteenpäin. Minulla oli mahdollisuus tehdä loppu tästä kaikesta. Pian vettä oli jo yli olkapäiden, en kyennyt tuntemaan enää alaruumistani. Enää pari hengenvetoa ja kaikki olisi ohi. Kaikki yksin kärsitty kipu, aivan kaikki. Kylmä jokivesi painoi väsyneet silmäluomeni kiinni.

Luulin, etten avaisi silmiäni enää koskaan. Keuhkoissani tuntuva pistävä kipu lakkasi yhtäkkiä, saatoin kuulla jonkun huutavan.

"Ei! Sinä et saa kuolla, et saa kuolla kuuletko!?"

 Tuuli kuivasi märkiä kasvojani, huuleni olivat vasten toisen omia, hän yritti pelastaa minua. Aloin yskiä rajusti.

"Mitä hemmettiä luulit tekeväsi?" Näin Donghaen surusta riutuneet kasvot edessäni, hän oli tullut sittenkin oikeaan aikaan.

"Minä.. Sinä.. Et ymmärrä." Puhuin pitkästä aikaa kokonaisia sanoja.

"Luuletko että se kaikki oli totta? Vain kulissia, jonka tein takiasi.. Kyllä minä ymmärrän." Hän vakuutti. Se riitti minulle tällä erää. Ainakin olin elossa.